Pidin luentoa Lahden yhteiskoulun lukiolaisille ja viimeinen dia esityksessä esitti kysymyksen ”mitä Klubitalo minulle merkitsee?”. Olin aiemmin aamulla miettinyt asiaa bussissa ja kyyneleet kihosivat silmiini kiitollisuudesta. Koska sitä mä olen. Olen ihan älyttömän kiitollinen Lahden Klubitalosta ja ihmisistä siellä. Antakaahan, kun avaan tätä vähän.

Ensimmäisen kerran tulin Klubitalolle työkokeiluun. Mulle annettiin mahdollisuus, vaikken saanut oikein haastattelussa suutani auki. Vaikka istuin ekat kaksi viikkoa hiljaa nurkassa ja toivoin, ettei kukaan puhuisi mulle. Olin niin epävarma ja pelokas. Mitä jos mä en kelpaakaan? Mitä jos mä en osaakaan?

Mulle annettiin tilaa olla epävarma ja pelokas. Juttelin kahden kesken ihmisten kanssa ja uskalsin jo vähän sanoakin jotain. Sitten muistan sen palaverin, jossa sanoin ensimmäisen kerran mielipiteeni. Oli Klubikokous ja en tarkkaan muista, mikä aihe oli, mutta se herätti minussa mielipiteen. Kädet hioten ja puna naamalle nousten nostin käteni ja pyysin puheenvuoroa. Sanoin mielipiteeni ja kukaan ei nauranut. Ihmiset oikeasti kuuntelivat, mitä asiaa mulla oli. Mun mielipiteellä oli merkitystä.

Jussi kuljetti mua kaiken maailman palavereissa mukanaan ja uskaltauduin sielläkin puhumaan. Mitään pahaa ei tapahtunut. Maailma ei pudonnut mun päälle. Löysin mun äänen. Koska mulle annettiin mahdollisuus. Koska luotiin turvallinen ilmapiiri. Koska musta välitettiin.

Halusin esiintyä, vaikka sitäkin pelkäsin. Pienin lapsen askelin ja sitten isommin harppauksin pääsin tekemään juuri sitä. Ja yhä edelleen saan treenata mun luentoja Klubitalolla ja saan niistä palautetta. Rakentavaa palautetta. Tällä hetkellä suurin yleisö, jolle olen esiintynyt, on n. 120 henkilöä.

Muistan myös keskustelun erään jäsenen kanssa sähköhoidoista. Mulle nimittäin ehdotettiin sähkömagneettihoitoja silloin, kun kävin Klubitalolla ja mietin niitä etukäteen pelolla. Yksi jäsenistä sanoi mulle, että anna mennä vaan. Hän ei olisi tässä tänään ilman sähköhoitoja. Ja niin mä uskalsin, onneksi. Niiden hoitojen jälkeen olen nimittäin nyt saanut olla terveenä kaksi vuotta.

Työkokeilun jälkeen musta tuli jäsen ja sain jatkaa itseni voittamista. Muistan kuitenkin yhden kesän päivän, kun mä olin rikki. Ihan todella rikki. Mulla oli parisuhteessa vaikea jakso, olin nukkunut huonosti ja itketti koko ajan. En oikein tiennyt, mitä pitäisi tehdä ja minne mennä. Päädyin sitten kuitenkin Klubitalolle. Mä itse henkilökohtaisesti uskon enkeleihin ja että he ilmaisevat paikalla olonsa höyhenillä. Uskokoon jokainen mihin haluaa, mutta sinä päivänä Klubitalon edessä oli kaksi höyhentä. Astuin sisään ja pelkäsin. Olikohan tää nyt hyvä ajatus, en oo koskaan tullut näin huonoilla fiiliksillä Klubitalolle.

Kaksi ihmistä otti musta heti kopin. Kysyi, että mikä on. Ja mä kerroin. Nämä ihmiset jättivät työnsä kesken ja lähtivät mun kanssa käymään kotona, että sain haettua tavaroitani. Yksin en olisi siihen pystynyt, mun voimat eivät olisi riittäneet. He kannattelivat mua sinne ja takaisin Klubitalolle. Huolehtivat, että oothan sä syönyt ja nyt otat ihan rauhassa. Kaikki asiat järjestyy.

Olen siitä ikuisesti kiitollinen.

Uusin roolini Klubitalolla on opiskelija. Aloitin opinnot Kohti Unelmia -hankkeen Helyn kannustamana. Uskalla vaan, hän sanoi, kun mä epäröin. Yhdessä tehtiin hakemus ja mä pääsin sisään. Tällä hetkellä opiskelen nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi. Minä, joka en ajatellut koskaan kykeneväni kouluun 13 -vuoden koulukiusaamisen jälkeen.

Pakko sanoa, etten osaa edes kuvailla miten tärkeä rooli Lahden Klubitalon turvallisella yhteisöllä on siinä asiassa. Siinä, että mä nykyään luotan itseeni. Uskon itseeni. Tunnen, että mä voin valloittaa maailman.

Ja Klubitalo on auttanut mua mun koulutiellä myöskin. Ensinnäkin saan tulla tekemään koulutehtäviä Klubille, koska kotona on vaikea keskittyä. Toiseksi mulla oli ensimmäinen näyttö ohjaajuudesta. Olin suunnitellut tapahtuman Klubitalon ulkopuolelle ja sinä aamuna, kun tapahtuma olisi pitänyt toteuttaa, mulla oli yksi ilmoittautunut. Mietin sitten, että mitä ihmettä mä teen nyt. Soitin Klubitalolle, että jos sieltä järjestyisi, vaikka parikin ihmistä mun ohjaukseen samalle päivälle ja etten muuten saa näyttöä tehtyä. Ja järjestyihän sieltä useampikin ihminen.

Klubitalo merkitsee mulle valtavan paljon. Kiitos kaikista niistä mahdollisuuksista, joita olen saanut. Kiitos kaikista ihmisistä, joihin olen saanut tutustua. En ole koskaan tavannut vahvempia ihmisiä. Ootte super! Kiitos siitä, että Klubitalolla me ollaan kaikki samalla viivalla. Kiitos siitä, että mä olen osa yhteisöä, joka hyväksyy minutkin. Se tuntuu uskomattoman hyvälle.

Rakkaudella, Krista

 

Lämpimästi tervetuloa mukaan Lahden Klubitalon avoimiin oviin sekä KoKoa ry:n ja Lahden Klubitalon syysiltamiin. 

 

 

Heippa kaikille teille lukijoille, ja anteeksi tästä hiljaiselosta. Jospa vaikka saataisi aktivoitua hieman tätä blogitoimintaa. Nyt on ainakin ulkoasua päivitetty vähän ajankohtaisemmaksi! 

Syksy on aina ollut mun lempivuodenaika. On ihanaa, kun illat pimenee ja viilenee. Etenkin niin kuuman kesän jälkeen, kuin nyt on ollut! Voi kaivaa villasukat esiin ja istua kynttilöiden valossa juomassa teetä. Olen sellainen fiilistelijä.

 

 

Otamme myös taas tutustujia lämpimästi vastaan. 

Otamme tutustujia vastaan torstaisin klo 9.30 ja 13.30
Varaathan ajan tutustumiskäynnille puh. 040 553 1339
Otamme tutustujia vastaan max 6 henkilöä / tutustumisaika.

 

Lisäksi tulossa on myös Klubitalon avoimet ovet, 25.9. kello 9:00-15:00. Ideana on tietysti esitellä Klubitalon toimintaa, mutta tarjolla on myös kattavasti kokemusasiantuntijoiden kertomuksia eri aihealueista. Kannattaa siis ehdottomasti saapua paikalle kuuntelemaan!

 

-Krista-

 

  MIKS SHREK 3 PITÄIS PYYHKIÄ HISTORIANKIRJOISTA 
 
Viimesen noin viidenkymmenen vuoden aikana elokuva on kasvanut johtavaksi visuaalisen tarinankerronnan muodoksi, ja kuten joka alalla myös elokuvabisneksessä kiistellään kovasti digitaalinen vs. filmi, alastomuus vs. enemmän alastomuutta sekä green screen vs oikea leffasetti.  Toki vois tällä nykyisellä digiajalla argumentoida että videopelit on ottamassa vähintääki kovaa kiinni ellei yksittäisissä teoksissa ole jopa mennyt ohi visuaalisessa sekä varsinkin interaktiivisessa tarinankerronnassa. Mut täl kirjotuksella en ota kantaa mihinkään noista ylläolevista pointeista, keskityn vain ja ainoastaan tähän: Miksi Shrek 3 on helposti huonoin Shrek-elokuva ja sen olemassaolo pitäs kokonaan unohtaa. 
 
EKA POINTTI: HAHMOT. NIITÄ ON IHAN. LIIAN. MONTA. Ekassa Shrekissä pidettii homma simppelinä, mukana oli Shrek, Aasi ja Fiona, ja homma toimi, jokasta hahmoa pystyttiin alustamaan riittävästi ja kaikilla oli  sopivasti ruutuaikaa. No tokassa mentii vähä pidemmälle, mukaan tuli saapasjalkakissa, Fionan vanhemmat sekä tottakai Prinssi Uljas ja Hyvä Haltiatar, joo vähä enemmän mut pysyy viel hahmot hanskassa. Kolmannessa sitte (voi luoja) mukaan tulee prinsessat, Artturi ja Merlin, mistä yksikään ei oo tarinallisesti relevantti hahmo enkä mä pystyis ees kertomaan yhtäkään asiaa mitä nää hahmot teki Tiiättekö mikä pilas vuoden 2007 SpiderMan 3 leffan? Liian monta hahmoa. Tiiättekö mikä pilas Suicide Squadin? Liian. Monta. Hahmoa. 
 
Toka pointti: Pahikset. Jokanen elokuva ansaitsee hyvän pahiksen. Suurin osa varmaan muistaa ekan Shrekin pahiksen, Lordi Farquaardin, joka oli karismaattinen, koominen ja kaikinpuolin mainio pahis. Tokassakin Shrekissä oli mainiot pahikset, Hyvä Haltiatar hyvän biisinsä kanssa ja hänen rassukka apulainen/poika Prinssi Uljas joka täydens elokuvan pääpahista todella mainiosti! Shrek kolmannessa sitte, kuka ees muistaa koko elokuvan pahiksen?? Nii-i, eiks oo vaikeeta muistaa? No se johtuu vain ja ainoastaan siitä ETTÄ SE PAHIS OLI TAAS PRINSSI ULJAS! eli tekijät oli niin laiskoja että ne kierrätti shrek kakkosen heikomman pahiksen, ja teki siitä pääpahiksen Shrek kolmoseen!! Kamalaa. Ja ennenku ees alotan Shrek nelosesta puhumaan, ni moni varmaan pohdiskelee et ”tekikö ne shrek nelosenki” Kyllä teki. ja se on mahtava. Arvatkaa kuka siinä oli pahiksena, varmaan sen muistat, sehän oli Tittelintuure, kokonaisvaltanen, vähän outo, ja mainolla huumorintajulla varustettu mahtava pahis, ja ylipääsä iha eri tasolla kun laiskasti kierrätetty mitäänsanomaton Prinssi Uljas. 

 

KOLMAS POINTTI: SHREK KOLME ON TURHA JA TARPEETON. Kerrataas mitä shrek elokuvissa tapahtui. Ekassa elokuvassa tutustutaan tähän mahtavaan hahmoon ja maailmaan, Shrek kakkosessa maailmaan syvennytään enemmän ja hahmot saa lisää lihaa luiden ympärille. Shrek kolmosen pointti tais sit olla shrekin vauvat? Se tais tosiaan jäädä shrek kolmosesta käteen, ne vauvat.  Mut arvatkaa mitä!! Shrek Ja ikuinen onni (Shrek 4) alkaa 10 minuutin montaasilla niistä vauvoista!! Eli Shrek kolmosta ei tarvitse ees kattoo!! se on ihan turha, koska nelonen alkaa periaatteessa kertauksella missä koko kolmonen käydään läpi, eli tekijätkin periaatteessa on tajunnu että Shrek kolme pitäs pyyhkiä Shrek kanoonista pois!  
 
Josta päästäänkin sitten mun huolellisesti ja tarkkaan suunnittelemaan Shrek-katsomisjärjestykseen™ Tietenkin alotetaan ekalla shrekillä, josta siirrytään tokaan jonka jälkeen kolmonen skipataan ihan täysin ja siirrytään suoraan Shrek 4 elokuvaan, ja tärkeää tai juurikaan edes mielenkiintosta ei menetetä.  
 
Ylläoleva järjestys on myös sattumoisin oma Shrek paremmuusjärjestys, ja toivon että voisin ja parhaanimukaan yritän kokoajan unohtaa koko shrek kolmosen olemassaolon. Ja mun vika ja mahdollisesti naula-arkkuun tasoinen pointti on tämä: Arvatkaa mikä muu ei noteeraa Shrek kolmosen tapahtumia? Shrek 4!!! yksikään hahmoista ei muistele kolmannen elokuvan tapahtumia tai hahmoja, eikä sitä noteerata muutenkaan millään tavalla koko elokuvassa. Koko Shrek kolmoselle ei ole mitään tarkoitusta. 
 
Ja mua vähän ärsyttää kuinka aliarvostettu Shrek 4 on. Mutta älkääs huoliko ihmiset, tunnelin päässä on valoa! Dreamworks ilmotti et Shrek 5 on tulossa jossainvaihees vuonna 2019, ja kuulemma ”keksii Shrek-pyörän uudelleen”. Joulu- ja halloweenspesiaaleja en ees noteerannut, koska ne nyt on sellaisia juhlahassutteluja ja ne eivät kuulu Shrekin pääjuoneen millään tavalla.      
 
-Micke- 
 

Sain harvinaisen ja arvokkaan tilaisuuden viettää aikaa rakkaan mummoni kanssa. Hän on jo iäkäs, tai kuten itse sanoo; elämää nähnyt, mutta nuori. Kulku on käynyt kumaraan, liikkeet verkkaisiksi, mutta pää toimii, kuin partaveitsi. Istuskelimme kahvilan terassilla ja katselimme ohikulkevaa elämää. Se innoitti mummuni juttelemaan omista ajoistaan. 
 
” Voi hyvänen aika, miten on elämänmeno muuttunut siitä, kun minäkin olin nuori! Sillon oli tytöt tyttöjä, ja pojat poikia. En minä ymmärrä, mutta eipä se ymmärrys enää tässä iässä ole aina tarpeen. Kunhan vaan mukana kulkee ja ihmettelee! Katoppa tuotaki eläjää; -Kumpiko se on? Pojalle se näyttää, vaan kun on silmissä maalia, ja pitkä tukka. Nätti se olis ihan tyttönäkin! Tuntuu, että nykyset nuoret on ihan eksyksissä tässä elämässä, kun niin kummia tapoja on tullu!  
 
Eikä ihme; tärkeät asiat on unohdettu, ja juostaan kaiken turhan perässä. Naapuri saa kuolla kotiinsa, eikä kukaan välitä, ennenku alkaa pahalle haista! Ennen vanhaan koko kylä tunsi toisensa ja piti huolta. Niinku sillonki, ku naapurissa Maija kuoli keuhkokuumeeseen, ja jätti viis lasta ja miehen jälkeensä. Eihän se isä pystyny niistä yksin huolehtimaan, kun oli viikolla pitkää päivää tukkimettässä. Ihmiset autto kykyjensä mukaan. Lapset jaettiin tutuille ja sukulaisiin, paitsi Lauri, vanhin poika. Se oli kolmentoista, ja jäi isälleen. Yhdessä ne asu ja oli samassa savotassa töissä. Nyt ne taitas lapset joutua laitoksiin, eikä kukaan niistä piittais. 
 
Tiedätkös, sillon, kun minä tapasin sinun vaarisi, oli yhtä hieno päivä kun nytkin. Vaaris oli kuule niin komee ja hyväryhtinen mies, ettei toista niillä kylillä ollu. Se oli tullu auttelemaan meille heinänteossa, ja olikin hyvä työmies. Minä olin sillon vasta piirua vaille täysikänen, mutten vielä ollu miehiä sillä silmällä katellu. Mutta Waldemar sai tämän tytön silmät loistamaan ja posket rusottamaan. Vähän ujona kattelin, kun Walte nosteli heiniä seipäille. Se oli ilman paitaa, ruskettunu ja hikinen, lihaksikas mies. Vieläkin nousee puna poskille kun sitä muistan. Oli se vaan niin hävyttömän komia mies! 

Ja jutteli niin mukavia, minullekkin, ujolle maalaistytölle. Minähän rakastuin siihen suin päin! Sillon rakastuin, enkä koskaan lakannu rakastamasta. Sen verran hyvä mies se minulle oli.  
 
Me kateltiin toistemme silmiin ja minua nauratti, kun oli niin hyvä olla. Ja talveen mennessä me oltiin jo ruvettu riiustelemaan kunnolla, ja suunniteltiin häitä, ja yhteistä tupaa. Isäkin oli mielessään kun tyttö niin kunnollisen miehen sai. Minä sain Walten kanssa 57 onnellista vuotta, ennenku siltä sydän petti. Sillon minä opin, mitä yksinäisyys ja ikävä on. Olihan niitä ystäviä, ja teitä lapsiakin. Mutta kun suoraan sanon, niin ilman Waltea on niin tyhjä ja puolikas olla. Pääsis vaan itekki jo pois, ja Walten luo -missä lie onkin!” 
 
Katselen ja kuuntelen mummia. Näen ensin ilon tuikkivan silmissä, ja sitten sen, kuinka vaarin pois menosta puhuessa silmiin syntyy kyynelverho. Mummo on kaunis nainen. Edelleen, vaikka poskilla ja otsalla on uurteita. Tai ehkä kauneus tuleekin siitä eletystä elämästä. Onnen ja ilon kokemisista, ja joskus huolten ja surun taakasta.  Mietin, että mummilla on ollut rikas elämä, josta hän on osannut nauttia. Kumpa vain voisin itse sanoa samaa hänen iässään; että elettyä tuli, ja täysillä. 
 
-Jaana K.