Ajattelin kirjoittaa muutaman rivin. Katsotaan mitä tästä sitten tulee.

 

Tulin Klubitalolle helmikuulla 2016 pitkän harkinnan jälkeen. Ei ollutkaan paha paikka niin kuin ajattelin. Täällä voi olla oma itsensä, eikä tarvi pelätä sanomisia tai joutua kiusauksen kohteeksi. Olen joutunu kiusauksen kohteeksi tosi monessa työpaikassa. Yhessä työpaikassa yksi sai potkut töistä ku kiusasi minua. Ai että minä nautin, ku pääsi siitä kiusaajasta eroon. En ymmärrä mitä se hyöty ku minua kiusas. Tuskinpa itekkään ollu mikään täydellinen.

 

Yhessä työpaikassa minusta puhuttiin paskaa selän takana, ahisti mennä töihin, silti minä lähes joka aamu raahauduin töihin. Kunnes olin siinä pisteessä et oli pakko hakea sairaslomaa olin henkisesti ihan loppu. Töistä ei tullu yhtään mitään. Tehtäviini kuului mm. siivoaminen ja kyllä sen huomas ku oli siivouksen jälki huonontunut kun ei ollu yhtään motivaatiota keskittyä siivoamiseen. Lapset jakso hauskoilla jutuilla piristää, milloin olin iso mummu, milloin iso pupu, et näillä mennään.

 

Masennuin muutama vuosi sitten tosi pahasti jos näin voi sanoa. Paino tippu 14 kg. Ei paljo jaksanu käydä lenkillä tai paljo kotitöitä tehdä. Yritin päästä masennuksesta yli järkevillä vaihtoehdoilla eli laitoin ennustajalle kaikkiaan 1000e viestejä, purin sitä pahaa oloa niihin ennustajan viesteihin. Toki myös ystävillä ja päiväkirjaan on tullu paljo kirjoitettua. Ei vaan huvita niitä enää lukea. Viiltelin myös itseä, ajattelin että se auttaa pahaan oloon ja ahdistukseen, mutta tuntu et enemmän siitä tuli syyllinen olo, et miks oikein viiltelin. Mitä lohtua siitä oikein sai, kädet oli ku teurastajalla. Teinkin itelle selväksi et jos on paha olla ja ahdistaa, niin kirjoita vaikka päiväkirjaan. Noh se on edelleen toiminu. Taitaa olla 18 päiväkirjaa täynnä. On varmaaan päiväkirjan sisältö muuttunu vuosien varrelle, ennen en löytäny kuin ikäviä ja negatiivisia asioita mistä kirjoittaa.

 

Nyt on löytäny paljon iloisia ja positiivisia asioita mistä kirjoittaa. Meillä oli vielä talon rakennusta, en kerta kaikkiaan jaksanu talon rakentamiseen keskittyä. Ennustajan viestit vie voiton, vaikka ei niistä mitään teoreettistä hyötyä ole ollu.

Mietin näin jälkeenpäin, että on kyllä koville ottanu ku ystävä jätti minut. Tunnen syyllisyyttä ku mietin, että minussako oli vika.

 

Jotku on pelänny ku kertonu et on epilepsia. Yksikin uhkaili puukolla sen jälkeen. Yritän ajatella et on se sairaus mikä tahansa, ei se saa tehdä ihmisestä huonompaa. Minä nyt en saa ajokorttia, mutta ei se maailma siihen kaadu. Vaikka epilepsia on muutaki ku kohtauksia, silti yritän elää tavallista elämää. Kun rohkenin ottaa Klubitalolle yhteyttä, ni se on tuonu enemmän sisältöä elämääni.

 

On mukava ku pääsi kokeilee siirtymätöitä Citymarketissa. Ikinä en oo kaupassa ollu töissä, et mielenkiintoista on ollu hyllyttää. Se ei ole vaikeaa mutta tarkkana pitää olla, et laittaako tuotteen oikealle paikalle. Minusta on ihana ku asiakkaat tulee joka päivä jotain kysymään, mukava yrittää sitte neuvoa :)

Eniten siinä menee hermot jos joku on hyllyttäny väärin, väärän tuotteen laittanut väärälle paikalle. Muutaman kerran käyny mielessä et laitan pommin, ni lähtee koko hylly.

 

Mukava välillä tehdä muutaki ku siivoustöitä, joita olen monta vuotta tehny, taas laitoin hakemuksia eri paikkoihin. Jään odottelemaan käykö onni myötä. Sen ainaki tiedän, että kouluun en mene siivoamaan, liian yksinäistä ja raskasta. Oon tykänny olla vuodeosastolla töissä, missä on siivouksen lisäksi saanu avustaa vanhuksia ja höpötellä heidän kanssa.

 

Mutta tälläistä tällä kertaa. Taidan lopetella tähän.

 

Hymyillään kun tavataan, toivottavasti myös jutellaan.

Aurinkoista kevättä kaikille.